Aitta tietyömaan "jaloissa" 1985. Kuva Lapin Kansa.

Kylätoiminta alkoi itseäni kiinnostaa 1980-luvulla. Asuin silloin vielä kirkolla työpaikkani äärellä. Rehtori Erkki Pesonen, Kairalan kylätoimikunnan primus motor, antoi esimerkillään innostavan sykäyksen minullekin. Kesäistä kyläjuhlaa, Perinnepäivää alettiin viettää vuodesta 1981 lähtien.  Kotiseudulle asettuneena historian opettajana minua tietenkin alkoi kiinnostaa kotikyläni menneisyys. Erkin pyynnöstä muistan pitäneeni Perinnepäivän juhlassa 1982 esitelmän Kairalan varhaisimmista ajoista. Poikkeuksellisen kylmässä säässä heinäkuussa 1987 vietettiin Perinnepäivää kylän sillan vihkiäisten merkeissä. Tuolloinkin sain pitää esitelmän, nyt aiheena oli joen ylikulku eri vaiheineen ennen Kitisen ylittävää siltaa.

1989 astuin sitten suuriin saappaisiin: minut valittiin kylätoimikunnan puheenjohtajaksi. Ensimmäinen koetinkivi kohdallani oli Ollilan yli 250 vuotta vanhan jalallisen kaksoisaitan osto ja siirto. Mainitut toimet olivat tulleet ajankohtaisiksi sen jälkeen kun Tielaitos levitti valtatietä ja rakensi kevyen liikenteen väylän aitan perustuksiin kiinni. Olihan se tielaitokselta aikamoinen munaus! Seurauksena näet oli, että aurauslumet ja jäätyneet kokkareet paiskautuivat joka kerta vanhan aitan seinään. Myös raskaan liikenteen kasvaessa tärinä alkoi haitata varsinkin vanhan rakennuksen perustuksia. Ja olihan se muutenkin irvokas näky ja osoitus välinpitämättöyydesta vanhaa rakennusperintöä kohtaan.

Tuoreena puheenjohtajana minusta tuntui, että vastuuta ja miettimistä heti alkuun alkoi kasaatua liian kanssa. Oli ryhdyttävä hieromaan aitan omistajan kanssa kauppoja, tietyin ehdoin. Aitan tulevasta paikasta piti kirjelmöidä myös kuntaan päin. Kylätoimikuntakaan ei ollut oikeustoimikelpoinen kaupan osapuoli, koska tuohon aikaan kylätoimikunnat eivat vielä olleet rekisteröityneitä. Rahaa kylätoimikunnalle oli Perinnepäivien vietosta karttunut sen verran, että häthätää pystyttiin kauppahinta 8500 markkaa myyjälle maksamaan. Virallisena ostajana oli Voimistelu- ja Urheiluseura Kairalan Kajastus ry sillä puheella, että aitta siirtyy oston rahoittajan Kairalan kylätoimikunnan nimiin.

Ennen talvikelillä tapahtuvaa siirtoa aittaa nostettiin tunkeilla edellisenä kesänä niin, että saatiin perustukset irroitettua ja poistettua. Sen jälkeen aitan alle rakennettiin "reki", jonka päälle suurikokoinen aitta laskettiin. Joulukuun 4. päivä 1991 tapahtui ikimuistettava siirto, kun aitta - miestokka perässään pahnustaen - lähti lopulta järeän maansiirtokoneen vetämänä liukumaan kohden uutta olosijaa reilun 100 metrin päähän.

Toisen Ollilan Uopajalle päin viettävä navetantakus oli kiverä paikka. Siellä aitta rupesi kallistumaan ja vähän sivuttain luisumaankin sekä pahaenteisesti natisemaan ja kitisemään, onneksi ei kuitenkaan vielä paukkumaan. Siinä oli pakko pitää pitkä kahvitauko. Se rauhoitti pelonsekaisia mielialoja ja varsinkin se, kun eräs vanhojen hirsirakennusten kanssa pitkään värkännyt loihe lausumaan, että "vanhakin hirsirakennus antaa paljon anteeksi". Niinpä jatkettiin vetohommia hippulat vinkuen ja perille päästiin - aitta edelleen pystyssä. Sille sijoilleen seuraavana kesänä Museoviraston avustuksella aitta nostettiin jälleen vanhoille puuperustuksilleen, hommattiin päreet ja ruopaistiin alas loppuun kulumassa ollut kolmiorimoilla kiinnitetty senttaliini ja naulattiin entisten ruodelautojen päälle päreet. Sitten vielä lopuksi pytinki punamullattiin.

2010-luvun alkaessa alkoi aitassa näkyä merkkejä etuosan ja nurkkapatsaiden nojoutumisesta. Ilmiön syynä oli vastakkaisen sammakkohirren hidas vajoaminen peltomaahan. Pelko aitan nitkahtamisesta kyljelleen alkoi hiipiä sydänalaani. Päreetkin alkoivat olla elinkaarensa lopussa viimeistään uuden remonttivaiheen alkaessa 2015. Vuonna 2013 laitoin Museovirastoon raha-avustushakemuksen, enkä turhaan. Virastolle täytyi kyllä hyvin perustella hankkeen tarkoitus ja laatia yksityiskohtainen ja uskottava työsuunnitelma ennen kuin avustusta heltisi. Myönteiseen avustuspäätökseen vaikutti myös se, että kohde on kultturihistoriallisesti arvokas ja Kairala on valtakunnallisesti merkittävä maisema-alue kolmen muun perustetun maisema-alueen lisäksi.

Remonttiin sisältyivät viereen rakennettu soraperustus piiloon valettuine nurkkapilareineen, jonka päälle koottiin kokonaan uusi puuperustus ja sen päälle siirrettiin isolla nosturilla 11 tonnia painava völjäreillä tuettu aitta. Vuonna 2017 uusittiin pärekatto ruodelautoineen ja heti perään aitta sai päällensä Uula-tuotteen italianpunaisen punamultamaalin.

Puheenjohtajakaudellani kylätoimikunta rekisteröityi 1997 Kairalan Kyläseura ry:ksi ja Perinnepäiviä alettiin kutsua Kairala-päiviksi. Viime vuosina Ollilan aitan lisäksi on huomiota kiinnitetty maisemanhoitoon. Kairalan Kyläseuran aloitteen pohjalta ympäristökeskus ryhtyi yhdessä Kairalan ja Luiron kyläseurojen kanssa laatimaan yhteistä maisemanhoitosuunnitelmaa 2007. Se valmistui 2009, ja seuraavana vuonna ympäristöministeriön päätöksellä perustettiin Kairalan-Luiron valtakunnallisesti merkittävä maisemanhoitoalue. Tapausta juhlittiin ministeri Lehtomäen läsnäollessa 20.4.2010.

Tehostaakseen maisemanhoitoa Kyläseura hankki niittokoneen ja raivaussahan. On raivattu pusikoita törmissä ja hakamailla sekä poltettu lukematon määrä risukasoja. On hankittu aitavärkit 4:ään lammasaitaan ja  pystytetty ja vuosittain huollettu 3:a lammasaitaa. Palkattu metsurikin on ollut järeämmän puuston kaadossa kahtena kesänä. Myös kylän nuoria on kyläseura työllistänyt. Talkootunteja ovat kyläseuralaiset puurtaneet kunnioitettavan määrän.

Itselläni tuli mitta täyteen syksyllä 2018. Olinhan rieppassut jä värkännyt yhtä sun toista "kyläpäällikkönä" vuodesta 1989 lähtien paria kolmea vuotta lukuun ottamatta. En tokikaan lähtenyt "ovet paukkuen". Päinvastoin kiittelin syyskokousväkeä hyvästä yhteistyöstä ja toivotin uudelle puheenjohtajalle Niina Kankaalle ja kyläseuralle menestystä ja intomieltä. 

 

 

 

 

11 tonnia painava aitta siirtymässä uusille perustuksilleen 2015.

Kaikin puolin onnistuneen siirron johdosta kohotimme maljat.

"Se on siinä", toteaa Hannu lyötyään viimeisen naulan harjalautaan 2017.

Yli 250-vuotias jalallinen kaksoisaitta kunnostuksen jälkeen.

Maalaustalkoot Ollilassa alkamassa 1990-luvun puolivälissä.

Hirren pintaan Uula-Tuotteen italianpunaista.

Taustalla myös vanha navetta odottaa kunnostusta.

Komeana katselee Ollila valtatien kulkijoita

Uutta pärekattoa valmistumassa Ollilan navettarakennukseen 1990-luvun loppupuolella..

Ollilan navettapytinki ulkoisesti fiksattuna.

Vanhat heinäladot ovat myös arvokasta kulttuuriperintöä ja ansaitsevat uuden pärekaton. Talkoot 2014.

Toivomme, että tämäkin lato Kairavuopion tien varressa säilyisi vielä pitkään.

Kairalan-Luiron maisema-alueen hoitosuunnitelma vuodelta 2009.

Kyläseura on työllistänyt metsurin lisäksi myös nuoria maisemanhoitoon.

Lampaatkin ovat hyviä maiseman hoitajia.